torstai 28. heinäkuuta 2016

Este valmennus 26.7 ja tallin 15-vuotis juhlat

Olimme Kakrun kanssa estevalmennuksessa koti tallilla.
Ennenmin tunnin alkua siivosin Kakrun tarhan ja laitoin tavarat valmiiksi karsinan eteen.

Verkassa menimme puomeja ja pieniä ristikoita.
Hyppäsimme tunnilla neljän sarjaa kahdella laukka askeleella.
Kakrulla oli tosi paljon virtaa kolmen vapaapäivän  takia, mutta onneksi Kakrua oli helppo ohjata.
Onneksi Kakru oli kuuntelevainen.
Meinasin tippua kerran,  kun Kakru päätti vetää liinat kiinni esteen edessä.
Valitettavasti minulla ei ole kuvia este valmennuksesta.

TALLIN 15-VUOTIS JUHLAT
Elikkäs juhliin sai tehdä oman radan ja päättää puvun.
Päätimme kaverini kanssa pukeutua Batmaniksi ja supermieheksi,puvut ei olleet mitkään kummalliset, mutta kyllä ne olivat hienot.

Elikkäs meidän puvut olivat tämän näköiset
Tallin juhlissa oli ilmaista pullaa,kahvia, mehua, keksiä ja talutus ratsastusta. (kaikki oli ilmaista 15-vuotis juhlien takia)
Niinkuin kuvasta varmaan huomaatte, että muokkasimme pukujamme hieman alkuperäisista batmanista ja supermanista.
Asevöinä toimi kaksi pehmolelua ja molempien käsissä oli pehmolelut.
Mutta ei sen enempää näistä puvuista.
Kakru pelkäs tota kulmaa.

Radan lopussa tuli pieni moka, mutta kukaan ei tajunnut että se ei kuulunut siihen ollenkaan.

Meidän viitta kuvat :)
Mun jalka seikkailee omilla teillä.
Peruutus kohdasta.
Lopetuksesta kuva.

Ja vielä yhteiskuva.
Ratojen jälkeen menimme loppuverkat hepoilla ja sen jälkeen vapautettiin moppe, karo, lider ja aino talutusratsuiksi.
Loppu verkasta.
Lopussa ratsastimme hevosilla, jotka olivat talutusratsastuksessa olleilla hevosilla eli mopella, ainolla ja liderillä.
Lider

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kysymyspostaus osa2

Noniin......ajattelin kirjoittaa kysymyspostauksen toisen osan.

1.Mitä kaikkia sijoituksia ootte saanut Kakrun kanssa?
-Seuran mestaruus 2015, 4 ykkös ruusuketta, 2 kakkos ruusuketta ja 3kolmos ruusuketta.

2.Mitä korkeutta hyppäätte kisoissa ja minkä tason kisoja käytte?
-Hypätään 80-90cm luokkia ja käydään seura- , ja aluetason kisoja

3.Meinaatko ottaa lisää hevosia itsellesi kun olet iso?
-Kyllä, muutaman

 4.Mikä on sun korkein este minkä oot hypänny Kakrulla omalla tallilla?
-115cm

5.Kuinka monta kertaa kuusssa käytte kisoissa?
-Noin.9 kertaa

6.Uitatko kakrua?
-En

7.Onko kakrulla jälkeläisiä?
-Ei ole

8.Haluaisitko vaihtaa hevosta?
-En mistään hinnasta

9.Mikä on sun lempi hevosrotu? 
-lämminverinen ravihevonen

10.Kuinka korkea Kakru on?
-155cm

11.Milloin Kakru o syntynyt?
-26.5.2016

12.Missä Kakru on syntynyt?
-Perniössä

13.Kuinka monta vuotta Kakru on ollut sulla?
-31.8 tasan kaksi vuotta

14.Mikä Kakrussa on parasta?
- Kakrussa on parasta vauhti ja se että se kuuntelee eikä vain säädä omiaan

15.Lempi varuste merkki?
-Mulla on kolme lempi varuste merkkiä ja ne on Bvertigo, HVpolo ja kingsland

16.Millä tasolla Kakru on kouluratsastuksessa?
-helppo b tasonen 

17.Minkä ikäisenä Kakru tuli teille? 
-12-vuotiaana

18.Mistä Kakru tuli teille?
-Siuntiosta

19.Oletko enemmän koulu vai esteratsastaja?
-Ehdottamasti esteratsastaja

20.Oletko koskaan katunut Kakrun hankkimista?
-En ole katunut, sillä Kakru on juuri täydellinen

21.Millainen on Kakrun ruokinta?
-Heinää, kauraa, kivennäistä ja tunnin jälkeen elektrolyyttiä

22.Onko jotain tavaraa/asiaa mitä haluaisit hankkia Kakrulle?
-Kakrulla on jo kaikki mitä se tarvii, mutta aina voisi jotain pientä ostaa

Loppuun ajattelin ilmoitta että varustepostauksen ensinmäinen osa myöhästyy hiaman eli se ilmestyy vasta 1.8 sillä en ole vielä saanut kuvattua Kakrun varusteita.

Seuraava postaus tulee 31.7 Riihimäen este kisoista.

Kertokaa joitain  erikoispostauksia joita voisin kirjoittaa.

Mitä tykkäsitte postauksesta?

 

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kysymyspostaus 1


                         Ajattelin kirjoittaa kysymyksiä ja vastauksia postauksen osa1.

                                           1.Mikä on sun lempi varustemerkki?
                                            - Ehdottamasti Bvertigo
                                         
                                          2.Kuinka monta vapaata Kakrulla on viikossa?
                                   - Yleensä kaksi, mutta välillä saattaa olla enenmmänkin vapaita

                                                        3.Koulu- vai este ratsastus?
                                                                        -Este

                                         
                                           4.Kuinka usein sinulla ja Kakrulla on valmennuksia?
                                              -Kaksi kertaa viikossa
                                    
                                                       5.Kuinka kauan Kakru on ollut teillä?
                                                        -31.8 tasan kaksi vuotta    

                                                           6.Milloin Kakru on syntynyt?
                                                            -26.5.2002

                                              6.Onko Kakru enenmmän koulu- vai estehevonen? 
                                               -Kakrun molemmissa yhtä taitava, mutta este

                                                              7.Mistä sait idean hevosiin?
                                                              -Äitin talli toiminnasta

                                                                 8.Kuinka kauan oot ratsastanu?
              -12-vuotta, mutta olen ollut ekan kerran shetlanninponin selässä kuuden kuukauden ikäisenä

                                                          9.Mitä tavoitteita sulla on?
                                                         -Päästä kilpailemaan ulkomailla

                                              10.Lempi väri hevosissa?
                                               -Punaruunikko
Kakru 9.7.2016
                                                                             11.Hevoset vai ponit?
                                                                    -Hevoset koska oon niin pitkä (meinaa oon n.174cm pitkä)

                                                     12.Monta kertaa oot tippunu?
                                                                   -Ainaki 90
                         
                                        13.Haluaisitko uuden hevosen?
                                       -En, sillä en vaihtais Kakrua mistään hinnasta
                                    
                                14.Millon sulla ja Kakrulla on seuraavat kisat?
                                     -31.7 Riihimäen raviradalla

                                         15.Missä asiassa ratsastuksessa haluaisit kehittyä?
                                         -Kouluratsastukessa

                                                    16.Pölyinen vai kurainen hevonen/poni? 
                                                      -Pölyinen, koska pöly ei välttämättä näy
                                   
                                         17.Rata- vai maastoesteet? 
                                                -Rataesteet

                                                  18.Mikä on sun korkein este minkä oot hypänny?
                                                      -120cm mun vanhalla ponilla ja Kakrulla 115cm
                                     
Mun vanha ponini Moppe

               
                                           Millaista postausta haluaisitte seuraavaksi?                                         

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Este valmennus 19.7 ja kuulumisia


Aluksi pahoittelen taukoa, mutta nyt yritän päivittää blogia aktiivisemmin.

Ajattelin kirjoittaa seuraavan viikon aikana ensinmäisen varustepostauksen kakrun varusteita ja myös omistani varusteista. 28.7 ilmestyy osa1-kakrun huovat ja loimet.
                                                         osa2-omat varusteet
                                                         osa3-suitset ja satulat
                                                         osa4-suojat ja riimut (muut pikku tavarat)                

27.7 on tallillamme puku-koulukilpailut joten silloin tulee postausta, samalla on tallimme 15-vuotis juhlat. Kakrulla on ollut viime aikoina todella paljon vapaita.
 Ajattelin että voisin myös kirjoittaa postauksen kakrun ja minun tavotteista.Teen myös jonkun spesiaali videon 31.8 meinaan silloin kakru on ollut meillä tasan kaksi vuotta.


                                                           Este valmennus 19.7
Elikkäs oltiin kakrun kanssa tiistaina estevalmennksessa mentiin kolmen esteen sarjaa ja ympyrällä olevia esteitä. Enemmin tunnin alkua kakru vaikutti todella laiskalta, mutta loppua kohden kakrulta löytyi enemmän ja enemmän virtaa. Kakrulla oli paljon virtaa joten oli hieman ohjaus vaikeuksia, mutta ei se mitään. Kakru ihmetteli jokaista kulmaa ja oli hiaman säikky. 

Tunnin lopuksi pääsimme hyppäämään korkeampia esteitä eli metriä ja metri kymppiä.



                                                   Loppuun laitan kuvia kakrusta.




                                               

                    Este jussi 26.6.2016 hyppäsimme siellä 80cm ja 90cm kakru meni loistavasti.
            Molemmissa luokissa tippui yksi puomi, mutta se ei haitannut sillä kisoista jäi hyvä mieli.