lauantai 1. lokakuuta 2016

Kuulumisia

Pahoittelen tätä todella pitkää taukoa, tästä hetkestä eteen päin otan itseäni niskasta kiinni ja rupean päivittämään blogia aktiivisemmin, mutta mennään asiaan.


Viime aikoina kakrulla on ollut aivan liikaa vapaita, sillä motivaatio on ollut kadoksissa, mutta onneksi motivaatio on alkanut jo pikku hiljaa löytymään ja kakru on jälleen saanut säännöllistä liikuntaa eikä ole joutunut seisomaan tarhassa.
    Olen iloinen että olen saanut kakrun kaltaisen hevosen, joka opettanut  minulle päivä päivältä uusia asioita. Ilman kakrua en olisi ikinä oppinut näinkin paljoa asioita. Istuntani on parantunut hiaman ja olen myöskin oppinut ratsastamaan paremmin ja kehittynyt todella paljon omasta mielestäni niistä ajoista kun ratsastin viellä vanhalla ponillani mopella. (Tai kun kakrua ei viellä ollut meillä)

Valmennukset ovat alkaneet menemään paremmin, kakru on alkanut kuuntelemaan paremmin apujani.
 Jouduimme myös vaihtamaan kuolainta nivelestä suoraan kumi kuolaimeen sillä kakru alkoi laittamaan kieltä kuolaimen päälle ja käänsi kuolaimen väärin päin. Itse huamasin että kakru toimii paremmin suoralla kumi kuolaimella kuin nivelellä, eikä enään ole tarvinnut ihmetellä kun jarrut ei toimi.


20.9 tiistaina tipuin kakrun selästä pää edellä estettä päin, mutta onneksi vain kypärä sai kolhuja enkä minä. Tippuminen oli ihan oma syyni sillä katsoin alas ja epäröin.  En syytä hevosta siitä asiasta millään tavalla. Sen jälkeen tunti sujui loistavasti ilman kieltoja tai muita mokia.

21.9 keskiviikkona menin Kakrulla sileällä  ympyrä hommia ja loivia kiemura uria

22.9 torstaina kakrulla oli vapaa ja menin ainolla tunnille sillä kakru oli jo hypännyt tiistaina kerran niin kakrun ei tarvinnut hypätä enään torstaina meinaan lauantaina meillä oli kisat ainossa. Meidän piti mennä 95cm (kerron sitten lauantain kohdalla siitä lisää )
Minulla oli kivaa Ainon kanssa tunnilla, sillä oli ihan hirveesti virtaa ja oli kivaa mennä pitkästä aikaa jollain muullakin kuin kakrulla.

23.9 perjantaina kävin kakrun kanssa pellolla vähän revittelemässä en paljoa sillä lauantaina on kisat

24.9 lauantaina mentiin ainoon alue-este kisoihin, mutta ne ei menneet kovin hyvin. Itseäni jännitti niin paljon, että kakru oli vielä jännittyneenpi kuin yleensä. Radalla ei päästy edes ykkös estettä yli kun saatin hylky.............. eli en ratsastanut tarpeeksi esteelle kun olin niin jännittynyt että en edes ymmärtänyt mitään valmentajana ohjeita, sillä olin ihan puissa.  Kisojen huonon radan kruunasi viellä tuomarin puheille joutuminen... siitä ei sen enempää

25.9 sunnuntaina kakru vietti vapaa päivää 

                                     Laittakaa kommentteihin millaista postausta toivoisitte seuraavaksi

'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti